Koulutuspalaute: ”Ikkuna olis kiva.”
Kirjoittajakurssi oli vedettävä ikkunattomassa kopissa. Ei sellainen osallistujien mielialoja kohenna.
Tästä löydät sensuroimatonta palautetta koulutuksistamme ja kymmeniä esimerkkejä asiakkaittemme tuotteistusprojekteista.
Kirjoittajakurssi oli vedettävä ikkunattomassa kopissa. Ei sellainen osallistujien mielialoja kohenna.
Olin juuri hypännyt autoon, kun puhelin soi. Asiakkaani siellä kyseli kainosti, olinko kenties eksynyt matkalla. Totta kai oli saman tien selvää, että jotain oli mennyt
Turussa tuotteistuskoulutukseen iski ylibuukkaus. Paikalle ilmestyi kymmeniä osallistujia enemmän kuin oli ilmoittautuneita. Mutta sellaisestahan tällainen vanha kehäraakki vain innostuu – ainakin saamani palautteen perusteella: ”Virkeämpi ja enemmän asiaa kuin viime vuonna.”
Tuotteistajan nyrkkisääntö sanoo, että protoilu on perseestä. Mutta tietysti jokainen palvelu on aluksi juuri sellainen.
Tuotteistajan kannattaisi miettiä vakavissaan, mitä siitä seuraisi, jos asiantuntijat pystyisivät tuottamaan palvelunsa esimerkiksi kymmenen tai sata kertaa perinteistä nopeammin.
Tiistaina Vantaalle kokoontui kanssani seitsemäntoista innokasta ammattilaista pähkimään napakan myyntiesityksen anatomiaa. Tilaisuuden järjesti jo tuttuun tapaan Ratekoulutus. Mitä tarkoitan napakalla? Kurssin nimi toivottavasti kertoo olennaisen:
Syksyn viimeinen Copywritereiden salainen veljeskunta paljastaa -kurssini houkutteli tiistaina 25 innokasta osallistujaa Vantaalle. Rakentavaa palautetta kertyi roppakaupalla jälleen. Usein toistuva kehitysehdotus koskee koulutuksen kestoa. Moni
Yksi kerta olisi sattumaa. Kaksi kertaa saattaisi olla tuplasattuma. Mutta kolmas kerta lienee seuraus tietoisesta päätöksestä. Jostain syystä joku Scandicin pomo kuvittelee, että mitätön lounas
Kävin hiljattain saarnaamassa iltapäivän ajan Helsingin seudun kauppakamarin järjestämässä koulutuksessa. Aiheenamme oli tuotteistaminen. Ilmeisesti sain palautetta sessiomme äänitarkkailijalta: ”Kympin olisit saanut, jos et olisi huutanut
Piipahdin eilen kauniissa & aurinkoisessa Turussa jorisemassa Intoo-koulutuksen kurssilaisille. Aiheenamme oli tuotteistaminen. Paikalle Logomoon oli raahautunut runsaat 70 osallistujaa, joista suurin osa oli yrittäjiä. Rupeamamme
Vedin toukokuun puolivälissä hiukan tavallisesta poikkeavan myynnin psykologiaa käsittelevän kurssin. Sen otsikko kertoo näkökulman: ”Näin myyjä manipuloi sinua – tunnista psykologiset ansat” Ajattelin, että paikalle
Vedin eilen nelituntisen Helsingin Kauppakamarin järjestämän Myynnin psykologia -koulutuksen. Paikalle oli saapunut parikymmentä innokasta keittiöpsykologia. Ensin kävimme läpi Kahnemanin aivomallin. Sitten pohdimme, miten tehokkaimmat psykologiset
Kevään viimeinen Copywritereiden salainen veljeskunta paljastaa -koulutus on paketissa. Kurssille saapui 19 kirjallisesta myyntityöstä kiinnostunutta. Palautteet ovat erittäin herttaisia siihen nähden, että taas kerran yritin
Eilen sain tällaista palautetta, nimettömänä totta kai: ”Jari Parantaisen yhden päivän kurssi ”Copywriterien salainen veljeskunta” ärsyttää suunnattomasti. Ei kauhean houkutteleva lähtökohta, että oikeinkirjoituksella ei ole
Jankutan aina, ettei kirjoittaminen ole kirjoittamista. Se on ajattelua. Kun kirkas ajatus on löytynyt, loppu onkin vain sormien heiluttelua.
Keksijänero Thomas Alva Edison istui usein patenttikonttorissa. Hän tutki muiden patenttihakemuksia. Hän osasikin soveltaa ideoita – olivat ne alun perin hänen omiaan tai eivät.
Mikset sinä tekisi samoin? Ideat ovat vapaata riistaa. Niitä ei voi patentoida. Siksi ideoita kannattaa pölliä, soveltaa ja yhdistellä.
Pölli tästä -blogi on tarkoitettu insinööreille, yrittäjille ja johtajille, joita kiinnostaa tuotteistaminen, hinnoittelu, myynti ja markkinointi. Löydät täältä liikeideoita, palvelukonsepteja, kampanjoita ja näkökulmia.
Pölli tästä valittiin Digitodayn Blogit kunniaan 2008 -kilpailun ammatti- ja teknologiablogien voittajaksi. Lisäksi tuomaristo antoi kunniamaininnan sisällön kielellisestä rikkaudesta.