Koulutukset

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Tästä ei ole sinulle mitään hyötyä

Piipahdin tiistaina kauniissa Turussa ELY-keskuksen järjestämässä seminaarissa. Aiheena oli palvelujen tuotteistaminen. Paikalla oli noin 230 kuulijaa, yrittäjiä suurin osa. Tauolla

Jari Parantainen

Tuhlaajapojan paluu

Tammikuussa päätin, että alkaisin järjestää kaikille avoimia kurssejani ihan itse. Ohittaisin jälleenmyyjäni tylysti. Avointen koulutusteni myynnistä ja järjestelyistä oli siihen saakka vastannut aina

Jari Parantainen

Koulutuksen laatu ei kiinnosta ketään

Kävin eilen meuhkaamassa Metropolia-ammattikorkeakoulun palvelujen tuotteistamisesta ja myynnistä vastaavalle ryhmälle. Juttelimme siis siitä, miten paketoida yrityksille tarkoitettuja palveluja. Paukautin itsetuhoiseen tapaani,

Jari Parantainen

Miten Bonari-valmennus syntyi?

Tämän kuppaisen blogini lukijat kyselevät toisinaan, mitä teen päivät pitkät. Siis sen lisäksi, että naputtelen näsäviisaita postauksia tai jorisen seminaareissa. Onko minulla

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Kumihanskoja kelomökissä

Lauantaina nousin kuudelta, kävin pisulla & pesulla ja heitin maastopyörän autoni peräkonttiin. Pakkasin mukaan myös työkalupakin, huoltopukin, pyöräilylehtiä, akkukäyttöisen painepesurin,