Lauantaina nousin kuudelta, kävin pisulla & pesulla ja heitin maastopyörän autoni peräkonttiin.
Pakkasin mukaan myös työkalupakin, huoltopukin, pyöräilylehtiä, akkukäyttöisen painepesurin, laatikollisen imelää geeliä ja vaikka mitä.
Puin Goren piukean pyöräilytakin. Suuntasin pirssini keulan kohti Mäntyharjua.
Perillä tapasin parikymmenpäisen porukan matkailuyrittäjiä. Paikallisen elinkeinoyhtiön projektipäällikkö Piia Mäkilä oli masinoinut tuotteistuskoulutuksen.
Emme kuitenkaan aikoneet katsella kaavioita tai jorista akateemisista periaatteista.
Sen sijaan tarkoituksemme oli tuotteistaa pian valmistuvaa, yhteensä yli 120 kilometrin pituista maastopyöräreittiä, joka kulkee Mäntyharjun ja Repoveden kansallispuiston alueella. Raahasin pyörän ja muut rojut seminaaritilaamme.
Sattui nimittäin niin somasti, että olen itse mäntyharjulaisten yrittäjien kohderyhmää. Hetken arpomisen jälkeen he olivat jo saaneet selville, mikä on tällaisen ikälopun maastopyöräilijäksi itseään kuvittelevan pahin ongelma.
Eniten jyrsii tietenkin tylsyys. Samoja kotiseutuja on tylsä sahata vuodesta toiseen. Uusille hienoille reiteille on loputon kysyntä.
Miltä Mäntyharjun pitäisi vaikuttaa uusia polkuja metsästävän pyöräiljän vinkkelistä? Törmäsimme heti näkökulmaan, joka vaivaa tuotteistajia usein.
Miten ihmeessä olisi mahdollista keskittyä vain yhteen kohderyhmään? Paikkakunta vilisee kesäisin myös melojia ja patikoijia. Puhumattakaan tuhansista mökkien asukkaista ja heidän perheenjäsenistään.
Paasasin suu vaahdossa, että kaikille kaikkea -tarjonta ei taatusti tule toimimaan. Tuloksena olisi vain tavallinen ei paljon mitään kenellekään -limbo.
Toisaalta asiakasryhmät eivät sulje toisiaan automaattisesti pois. Ruokaa, majoitusta ja muita palveluja tarvitsevat sekä pyöräilijät että melojat.
Seuraavaksi listasimme isoja ja pieniä asioita, jotka tekisivät Mäntyharjusta maastopyöräilijän taivaan:
- Reitin on oltava pitkä. Reilusti yli sadan kilometrin lenkki on sellainen, että siihen pärähtää koko päivä kovakuntoiseltakin polkijalta.
- Pyörävuokraamo tuskin on oleellinen. Tosiharrastajat toisivat oman kaluston mukanaan.
- Korjaamo tai ainakin varaosaliike sen sijaan olisi hyvä juttu. Jostain olisi löydyttävä vararenkaita, ketjuja, vaijereita sun muita kilkkeitä.
- Majoituspaikan tarjoamat työkalut ja huoltopukki olisi kova juttu. Samoin laatikollinen kertakäyttöisiä kumihanskoja (eipä kikatella!).
- Entä missä kuraiset fillarit voisi pestä? Saisiko ajokit jonnekin yöksi varmaan talteen?
- Voisiko majapaikan yöpöydällä odottaa pino maastopyöräilyyn keskittyneitä lehtiä?
- Saisiko paikallisesta kaupasta energiageeliä tai muuta taskuun tai reppuun mahtuvaa evästä?
- Löytyisikö huoneesta pussillinen juomapulloon tarkoitettuja mineraalitabletteja?
Päivän aikana tuli puheeksi myös toinen tavallinen hidaste. Olisiko uutta reittiä mahdollista markkinoida ennen kuin se on kokonaan valmis?
Itse olen sitä mieltä, että tietenkin voi. Tulevasta tuotteesta kannattaisi pitää meteliä kuukausia, jollei vuosia etukäteen. Muuten hyvää myynti- ja markkinointiaikaa valuisi hukkaan aivan turhaan.
Päivän lopuksi pohdimme sitä, miten pyöräilijät löytäisivät Mäntyharjun alun perin. Päädyimme aika ilmeiseen ratkaisuun, että netti olisi kaikki kaikessa. Semminkin, jos asiakas on venäläinen tai vielä kauempaa ulkomailta.
Kumihanskat eivät maksa paljon mitään. Mutta ne kertoisivat vieraalle, että yrittäjä on todella miettinyt hänen näkökulmaansa.
5 vastausta
Mäntyharjun asenne palveluidensa kehittämiseen on kyllä hyvä. Kunta haluaa tuoda palvelunsa esille hyvällä asenteella ja harrastajia kuunnellen eikä tyydy pelkästään kuvittelemaan mitä kohderyhmä voisi haluta. Asiaa ei myöskään katsota pelkästään yhden lajin näkökulmasta, vaan harrastajien tarpeita kalastellaan useamman lajin kautta. Kuulun itse kilpailevaan lajiin ja olen kokeillut melomista paikkakunnalla. Blogimme kautta pääsivät jäljille ja kyselivät toiveita ja mielipiteitä. Sain jopa kotiin karttoja ja muita materiaaleja arvioitavaksi. Toiminta osoitti halun panostaa tärkeisiin asioihin ja voimisti kiinnostusta Mäntyharjun kauniiseen vesistöön.
Näissä kauniissa maisemissa harrastajien kelpaa harrastella https://www.melontareitit.com/reitit/melonta-mantyharju
Hyvä blogi! Ensin ihmettelin Mäntyharjusta maastopyöräilijän taivaan tekevää kahdeksaa kohtaa – varaosat, hanskat, lehdet, geeli yms. – onko kohderyhmä hemmoteltu? Sitten aloin epäillä, että ne ovat esimerkkejä keskustelun provosoimiseksi? Haluatko käyttää lomaasi luvattujen mutta puuttuvien tai sopimattomien hanskojen yms. pikku palvelujen selvittelyyn, jos helpoin ratkaisu on pitää autossa omat?
Jos nyt puhumme vaikkapa majoituksesta, jokaisessa mökistä löytyy seinät, katto, ikkunat, lämmitys, liesi ja sängyt. Suuret linjat ovat kaikilla kunnossa. Niillä ei ole mahdollista saavuttaa pienintäkään kilpailuetua.
Asiakasta on hemmoteltava yhä pienemmillä yksityiskohdilla. On aivan yhdentekevää, tarvitseeko pyöräilijä mökistä löytyviä kumihanskoja. Ne vain viestivät hänelle, että palvelun tarjoaja on miettinyt palkanmaksajansa näkökulmaa.
Kaikkein kannattavin investointi on hivellä ostajan egoa.
…eikä kyseessä ole pelkästään varsinaisen palvelun tarjoaminen asiakkaalle, vaan kyse on myös kokemuksen ja yhteenkuuluvuuden tunteen tarjoamisesta.
Ensinnäkin, kuten Jari totesi, oikeita lisäkilkkeitä (vaikkapa sitten kumihanskoja) tarjoamalla asiakkaalle syntyy fiilis, että ”nämä ovat miettineet tätä juuri minun kannaltani!”
Mutta ei siinä vielä kaikki. Tarjoamalla tuollaisia lisäkilkkeitä, joiden tarpeen vain alan aktiiviharrastaja tuntee, syntyy tunne siitä, että palveluntarjoaja ei ole ”vain rahojen perässä”, vaan tämä on myös yksi aktiiviharrastaja muiden joukossa.
”Nuo ovat samaa porukkaa kuin minä!” on äärimmäisen positiivinen tunne ja tuskin ainakaan haitaksi kaupanteossa seuraavilla kerroilla 😉
Kiitos Jussi, osasit taas kerran kuvata tilanteen tosi hyvin.
Vietin vuosi sitten keväällä viikon Mallorcalla, silloin tosin maantiepyörän kanssa. Paikkahan on keväisin varsinainen pyöräilijöiden mekka. Pienellä saarella viilettää kymmeniätuhansia harrastajia jopa satojen kuskien letkoissa aamusta iltaan.
Kyllä se vain kummasti lämmitti mieltä, kun hotelli tarjosi (vain!) pyöräilijöille ilmaiset iltapäiväpastat. Ja lisäksi pyörähuollon, videovalvotut pyörävarastot, vaijerilukot, paineilmaa, pesupaikan jne. Väkisin syntyi vaikutelma, että olimme kaikki yhtä suurta perhettä.