Vedin viime viikolla (11.11. 2014) Tuotepäällikön pelastuspakkaus -kurssin Vantaan Rantasipi Airport -hotellissa. Järjestelyistä vastasi Ratekoulutus Oy.
Ratelaisten kanssa yhdessä masinoidut koulutukset poikkeavat sikäli muista, että saan osallistujien palautekupongit itselleni. Yleensä tilaisuuden järjestäjä kokoaa laput ja laskee tilastot.
En siis aina voi tietää, onko tilastonikkari karsinut yleisön kommenteista kaikkien kitkerimmät. Sellaistakin on nimittäin joskus sattunut.
Tässä alla kurssipalaute sensuroimattomina. Kuponkeja sain takaisin 27 kappaletta, joten vain neljä osallistujaa dumppasi omansa roskikseen tai jotain.
Itseäni riemastutti kaikkein eniten B-kohdan kommenteista tämä: ”Ei yhtään ryhmätyötä – hienoa!”
Sehän ei ole sattumaa, että kursseillani ei ole ensimmäistäkään ryhmätyötä – siis vaikka järjestäjä sitä usein vienosti yrittää ehdottaa.
Kouluttajanurani alkuaikoina sain kuulla jatkuvasti toiveen, että jättäisin ryhmätyöt pois. Toki se saattoi johtua siitä, etten osannut organisoida niitä fiksusti.
Vähitellen kävi kuitenkin ilmi, että sama pelleily toistui lähes kaikissa muissakin asiakkaideni koulutuksissa.
- Ensin kurssilaisten olisi pitänyt kehittää milloin mikäkin bisnesmullistus puolessa tunnissa ventovieraiden kesken.
- Toiseksi oli kuunneltava loputtomasti muiden ryhmien latteita ehdotuksia ja ”ideoita”.
- Kolmanneksi olisi vielä pitänyt vääntää tikusta asiaa niin, että jaarittelua olisi voinut kutsua edes etäisesti keskusteluksi.
Eikä siinä vielä kaikki. Kouluttaja toisensa jälkeen yritti keksiä jos jonkinlaista rentoutus- tai ryhmähenkiharjoitusta päivän piristeeksi. Etenkin insinöörimieliset osallistujat olivat aivan kauhuissaan.
Juuri näitä peruja on firmani rekisteröity iskulause ”Ei laulua, ei leikkiä”.
Mietteliääksi vetävät tämänkertaisten palautteiden B-kohdan arviot siitä, että opitun hyödynnettävyys ei ollut paras mahdollinen. Vaikka lukemat pyörivät silloinkin nelosen pinnassa, silti ne ovat alhaisimpia kuin monet muut arvosanat.
Veikkaan, että perimmäinen syy piilee toimialojen eroissa. Vaikkapa pankkia koskeva tarina ei välttämättä kolahda teollisuusjohtajalle. Tai jos kerron esimerkin pörssiyhtiön tuotteistusprojektista, pienyrittäjän on vaikea soveltaa sitä omaan tilanteeseensa.
No, en suinkaan syytä osallistujia henkisestä laiskuudesta. On tietysti oma tehtäväni miettiä esimerkit niin, että niistä irtoaa ideoita kunkin omasta alasta riippumatta.
A. Kerro lyhyesti, millainen oli päivän anti
- ”Hyvä kouluttaja ja mielenkiintoinen aihe, mutta jäi aika yleiselle tasolle.”
- ”Enemmän asiaa etenkin päivän alkupuoleen.”
- ”Antoi ajattelemisen aihetta runsaasti!”
- ”Hyvä, kiva, kiitos!”
- ”Mielenkiintoinen, rennosti vierähtänyt päivä. Paljon hyviä esimerkkejä.”
- ”Mainio joukko ohjenuoria ja käytännön vinkkejä.”
- ”Mielenkiintoinen, erilainen luennointitapa.”
- ”Mielenkiintoinen, innostava ja sopivan selkokielinen.”
- ”Koulutus vastasi hyvin odotuksiani.”
- ”Ajatuksia herättävä.”
- ”Hyvä, huumorin kautta ja paljon hyviä esimerkkejä.”
- ”Opettavainen, silmät avaava.”
- ”Mielenkiintoinen ja antoisa.”
- ”Inspiroiva. Esiintyjän osaamisesta saa uskoa omaan tekemiseen.”
- ”Hyvä ja selkeä. Monipuolinen.”
- ”Hyvä, selkeätempoinen, odotukset ylittävä.”
- ”Monipuolinen, innostava ja yksinkertaisia toimivia vinkkejä tuova.”
- ”Hyvä, asiallinen, näkökantojen aukaisemista.”
- ”Ylitti odotukset.”
- ”Loistava.”
- ”Very good.”
- ”Erittäin hyvä. Vauhdikas.”
- ”Tuotteistamisen eri vaiheet & esimerkit olivat avartavia.”
- ”Innostava, omaan soveltavaan ajatteluun motivoiva.”
B. Koulutuksen sisältö (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)
- Vastasi ennakkoinformaatiota: 4,5
- Sisällön kiinnostavuus ja hyödyllisyys: 4,4
- Opitun hyödynnettävyys: 4,1
- Teorian ja käytännön yhteensovittaminen: 4,0
- Koulutusmateriaali: 4,3
- Kokonaisarvioni kurssista: 4,4
Kommentit koulutuksen sisällöstä
- ”Tulin väsyneenä, mutta olipa virkistävä päivä -> KIITOS”
- ”Hyvin mielenkiintoinen. Sovellettavaa löytyy. Haasteena tiukat alan rajat. Herättää omaan ajatteluun.”
- ”Ehkä kalvojen yhteyteen voisi laittaa Key Takeaway -tyyppiset notesit.”
- ”Jatkossa mielellään omaan toimialaan räätälöitynä.”
- ”Heräsi ajatus ja kiinnostus enemmän räätälöidystä jatkokurssista.”
- ”Koulutusmateriaali toimii hyvin esityksessä, mutta huonommin käsikirjana.”
- ”Hyvät esimerkit.”
- ”Esimerkkien kautta paras oppi.”
- ”Ei yhtään ryhmätyötä – hienoa!”
- ”Olisi hienoa, jos päivään saisi esim. tunnin verran ristiinsparrausta oman firman tuotteesta muiden kanssa (okei, aika ei riitä, eikä kaikki mahdu samaan päivään :)”
C. Koulutuksen etenemisvauhti
- Liian hidas: 1 osallistuja
- Sopiva: 24 osallistujaa
- Liian nopea: 0 osallistujaa
Kommentit etenemisvauhdista
”Kerrankin en tylsistynyt & aika meni nopsaan :)”
D. Kouluttaja Jari Parantainen (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)
- Aiheen hallinta ja asiantuntevuus: 4,9
- Kouluttajataidot ja opetustyyli: 4,9
Kommentit kouluttajasta
- ”Hyvät esimerkit.”
- ”Luonteva puhe ja yleinen anti. Loistava esiintyjä.”
- ”Puoleensavetävä, no bullshit.”
- ”Osaava, hauska, asiantunteva.”
- ”Vakuuttava esitys.”
- ”Todella toiminut tuotepäällikkönä.”
- ”Käytännön kokemusta kouluttajalla. Se oli hyvä.”
- ”Hyvät esimerkit, vaikkakin monet Jenkeistä.”
- ”Elävä tapa kertoa; ”etäisemmätkin” esimerkit jäävät hautumaan.”
- ”Käytännön kokemusta paljon kouluttajalla, jonka hän osaa tuoda koulutukseen tosi käytännönläheisesti. Ei mitään enemmän tai vähemmän.”
- ”Rento, mutta terävä :)”
E. Ratekoulutuksen palvelu (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)
- Koulutuksesta tiedottaminen: 4,0
- Yhteydenpito: 4,1
- Palvelualttius ja ystävällisyys: 4,0
Kommentit Ratekoulutuksen palvelusta
- ”Todella hyvät tiedot.”
- ”Perustiedotus, en käyttänyt palveuita.”
- ”En ollut osallistujaluettelossa.”
F. Oheispalvelut (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)
- Ruokailut: 4,5
- Koulutustilat: 4,5
- Sijainti: 4,2
Kommentit oheispalveluista
- ”Ajo-ohjeet olisivat olleet hyvät tietöiden takia.”
- ”OK:t”
- ”Hyvä.”
- ”Hyvää, sujuvaa.”
- ”Hgin keskusta parempi, pääsee junalla perille asti.”
- ”Tietöiden takia vaikea löytää.”
- ”Aurajuustoperunat ja hirvi jakavat mielipiteitä :)”
- ”Kyltitys ja ajo-ohjeet puutteelliset.”
G. Mistä kuulit koulutuksesta?
- ”Konsernin HR -> Esimies ->”
- ”Kollegalta / meilitse”
- ”Kollegalta”
- ”Esimies ilmoitti / en tiedä”
- ”Vinkki kollegalta, joka tilaa Rate-newsletteriä”
- ”Kollegalta”
- ”Sähköpostimarkkinoinnista”
- ”Nosteen sivuilta”
- ”Työkaverilta”
- ”Kollegalta”
- ”Kollegaltani”
- ”Esimieheltäni”
- ”Sähköposti”
- ”S-postimainos”
- ”toimitusjohtajalta”
- ”Toimitusjohtajalta”
- ”Toimitusjohtajalta”
- ”Sähköposti”
- ”Työkaverit”
- ”S-posti kollegalta”
- ”Kollegalta”
- ”Ratekoulutus-meili, työkaverin kokemus”
- ”Esimieheltä / s.postimainos”
- ”Esimies”
- ”Uutiskirje / netti”
H. Muut huomiot / mitä aiheita enemmän / vähemmän?
- ”Konkreettisia askelia / menetelmiä työhön (toki aika rajoitettua). Yleisesti anti hyvä ja inspiroiva. Oma ajattelu ei siis kielletty :)”
- ”Tuotehallinnan tuotannonaikaiset prosessessit ja parhaat käytännöt kiinnostaa”
- ”Jatkokurssi aiheesta painottaen B2C-markkinointia omalla toimialalla.”
- ”Enemmän tuotteistuksen case-esimerkkjä aloituksesta myyntiin.”
- ”Oma kiinnostus olisi ollut erityisesti oman organisaation mukaan saamiseen. Miten tuotteistamisen hyödyt myydään omalle organisaatiolle.”
- ”Tuotteiden (varsinkin palvelutuotteiden ) rajaaminen / määrittely.”
Muita kommentteja kurssin kehittämiseksi?
- ”Työn eri alueiden tarkempaa analysointia.”
- ”OK. Tarinaa riittää aiheesta hyvin. Toinen kerta kuulemassa luennoitsijaa.”
Kiitos kaikille kurssilaisille vilkkaasta keskustelusta ja terävistä kehitysideoista!
16 vastausta
Muistan koulussa inhonneeni aina ryhmätöitä. Tilanteita oli kahdenlaisia; joko opettaja pakotti yhteen oppilaita, jotka pahimmillaan inhosivat toisiaan tai sitten oppilaat saivat itse valita, jolloin jäin joskus jopa ilman ryhmää. ”Jee.”
Toisaalta taas ammattikorkeassa olen pitänyt ryhmätöistä. Meidät määrättiin ryhmiin ennen kuin ehdimme muodostaa klikkejä ja myöhemminkin, vaikka sitä on jo oppinut tuntemaan kurssikavereita niin aikuisiahan tässä ollaan, ei ole enää sillä lailla inhokkeja. Ja yksi pointeista opiskelussa on, että tullaan toimeen ryhmässä, jossa on erilaisia ihmisiä eli näen kyllä, miksi sitä on harjoiteltava. Sitä paitsi, luento- ja kirjatenttipainotteisen opiskelun jälkeen on ihan hauska oikeasti kommunikoida ihmisten kanssa opintojen aikana.
Lyhyillä kursseilla en kyllä varmaan pitäisi ryhmätöistä. Me olemme samassa ryhmässä koko lukukauden, joten ehdimme tottua toisiimme ja oppimaan, että missä kukin on paras jne. Parissa tunnissa sitä ei ehdi ja käy, kuten kuvaat.
Olet saanut paljon palautetta. Itse kammoan aina sitä vaihetta, kun kurssin lopuksi lyödään palautepaperi käteen. Mitä, jos minulla ei ole mitään sanottavaa! 😀
Ryhmätyöt ovat usein vain laiskan kouluttajan tapa lorvailla. Eräs tuttuni toimii kaupungin virkahenkilönä. Hän joutuu usein koulutuksiin, joissa käytännössä koko päivä on ryhmätöitä.
Porukka juttelee sitten niitä näitä aamusta iltaan. Sillä aikaa ns. kouluttaja surffailee netissä tyytyväisen näköisenä. Jälkikäteen hän lähettää tietysti panoksestaan suhteettoman ison laskun.
Toki joukossa on voimaa ja työskentely saattaa olla jopa hauskaa. Mutta monilla avoimilla kursseilla lumeryhmätyölle on varattu aikaa vain puoli tuntia. Kuten arvata saattaa, siinä ajassa toisilleen ventovieras porukka ehtii hädin tuskin esittäytyä.
Ryhmätyöt ovat kokemusteni mukaan ja jonkin verran kärjistetysti illmaistuna rähmälläänolotöitä ammattikorkeissa, joissa varmaankin sitten ihmisten erilaisuuden siedon ja tiimityötaitojen nimissä sekä ehkä säästösyistä luennoitsijan mahdollisella viitsimättömyydellä korotettuna opiskelijat lämäistiin ainakin ennen kurssien alussa pienryhmiksi työstämään ryhmätöitä/rähmätöitä. Opittiin kuulemma tehokkaammin ja aktiivisemmin, opiskelijoiden siinä sivistäessä luennoitsijaa. Kun sitten päästiin vielä luokan eteen esiintymään, niin jokainen ryhmän jäsen oli vain sen oman osuutensa ekspertti ja raportin kirjoitustyylikin oli lähes takuuvarmasti muuttunut kesken viestikapulan siirron. Kukaan ei jaksanut oikeasti kuunnella toisten esityksiä ja opiskelijat valittivat sitä, että aikataulut olivat tiukat ja ryhmien tapaamisajat mahdottomat kunnollisen konkretian tuottamisen kustannuksella. Oli kuitenkin muitakin kursseja menossa samanaikaisesti (ryhmätöineen, tietysti), jotta se tutkinto tulisi plakkariin. Kuvaamani tyyli taitaa sopia lähinnä ääriekstroverteille; entäs ne, jotka ovat persoonaltaan pidättyvämpiä? Heitäkin tässä maassa piisaa, eivätkä he ole yhtään huonompia tuloksentekijöitä edes ihmissuhdetaidoissaan kuin yltiöpulisijat.
Kun myöhemmin opiskelin spesifimmin ammattini täydennystä muutaman luennon ja runsaiden soolona tuotettujen esseiden voimalla, koin valtavia henkisen sivistymisen elämyksiä. Loppui se suuren koneiston harjoittama, ainainen tasapäistäminen; ja laitoin itseni todella likoon.
Pienimuotoiset ryhmätyöt lyhyehköillä kursseilla ovat toki paikallaan; ihmeellisellä tavalla ne tuottavat yhteenvedon ihmisten erilaisista kokemuksista ja tiedoista.
Aika usein ryhmätyö-sanan voi korvata sanalla kokous tämmöisissä yhteyksissä. Kyllähän siinä järki ja tolkku pitää olla, ei aktiviteettia aktiviteetin vuoksi eikä ryhmätyö saisi ikinä olla itsetarkoitus.
Minun koko valmennusfilosofiani on täynnä harjoitteita, yksilö/pari/ryhmä yms. Mutta ei niitä lätkitä sinne randomilla, ilman perusteita tai vedetä huonosti. Sehän nyt olisi varsin nurinkurista ja typerää kaikkien kannalta.
Toisekseen ainahan ei palaute ole yksiselitteinen, jos vaikkapa osallistuja saa uutta ajateltavaa, joka taas menee systeemiin vasta ajattelun jälkeen. Tämmöinen ajattelun konfliktin kautta -oppija ei tiedä täyttä hyötyä eikä sovelluskohteita.
Toki olet oikeassa. Harjoitukset saattavat parhaimmillaan olla kerta kaikkiaan mieltä mullistavia.
Mutta ryhmätyö-sana on selvästi saastunut. Niin monet asiakkaani saavat vilunväreitä, kun termi vain vilahtaakin jossain.
Suurin haastehan on saada se koulutus, esimerkit ja koulutuksen herättämät ajatukset muuttumaan käytännön toiminnaksi sitten kunkin töissä. Koska niitä kurssejahan on nähty, jotka ovat inspiroivia ja ajatuksia herättäviä mutta joiden jälkeen mikään ei toiminnan tasolla muutu. Jonkinlainen ”call to action” on siinä paikallaan.
Ja sitten on se ekstroverttien porukka, jonka koko oppiminen oikeastaan perustuu siihen keskinäiseen vuorovaikutukseen, jota introvertit jatkuvaksi hölöttämiseksi kutsuvat. Ne tosin taitavat hakeutuakin enimmäkseen muihin hommiin kuin tuotepäälliköiksi.
Ryhmätöitä tarvitaan oikeastaan silloin, kun halutaan oikeasti ryhmäyttää se koulutuksessa istuva porukka. Se tosin on sitten oma taiteenlajinsa osana johtamista.
Toteankin lähes aina jo koulutuksen alussa, että sujuipa päivä miten tahansa, se näkyy osallistujien työpaikalla todella vähän. Tieto muuttuu äärimmäisen harvoin toiminnaksi.
Pessimismini aiheutti sen, että suhtauduin kouluttamiseen vuosien ajan hyvin kaksijakoisesti. Toisaalta kysyntää tuntuu riittävän. Toisaalta vaikutukset ovat erittäin vähäisiä (luulisin).
Asenteeni kuitenkin muuttui ratkaisevasti, kun tajusin, että olenkin ensisijaisesti viihdyttäjä.
Ristiriita ei ole sovittamaton. Kaikesta päätellen oppikin uppoaa parhaiten, jos porukka viihtyy ja nauraa.
Ryhmätyöt ovat kyllä kaikkien koulutusten ja opetustoiminnan syöpä, joista pitäisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Opettajaksi kouluttautuva kaveri juuri avautui, kuinka ryhmätöitä mainostetaan yliopistolla niin kuin ne olisivat pedagogiikan mestarituotos. Mietin – ja kaveri mietti erityisesti – että miksi niitä niin puffataan, kun kenelläkään ei koskaan ole positiivisia muistikuvia koulujen ryhmätöistä.
Nyt toki näin vanhemmalla iällä (eli 30 täyttäneenä ;)) voi todeta, että ryhmätöille on kyllä aikansa ja paikkansa: silloin, kun yhtä motivoituneella ja suurin yhtä taitavalla porukalla keräännytään luonnollisesti yhden pöydän ääreen pyörittelemään jotain ongelmaa. Paino sanalla luonnollisesti: jos tuollaiselle ryhmätyöskentelylle on tarvetta, se tapahtuu kyllä. Sen sijaan toisilleen tuntemattomien ihmisten heittäminen keinotekoisesti yhden pöydän ääreen ilman näiden yhteistä tavoitetta… juu ei.
Yksi hyvä puoli varsinkin peruskoulun ryhmätöistä kuitenkin on. Se on nimittäin todennäköisesti eniten kokoomuksen kannatusta lisäävä tekijä tässä maassa. Nimenomaan koulun ryhmätöissä useat huomaavat, että se peli ei vetele, että yksi tekee työn, mutta tulokset jaetaan ryhmän kesken tasan.
Jussi, osut taas maaliin, kuten tavallista. Olet jo väsyttävän ennalta-arvattava.
Sehän pakotetuissa lumeryhmätöissä on juuri typerintä, että vähäisenkin työn tekee aina pieni vähemmistö. Suurin osa porukasta päättää jo etukäteen, että tässäpä taas peesailemme joukon jatkona.
Toki tilanne heijastelee vain arkea työpaikalta. Jokainen johtaja tietää, että (ainakin asiantuntijatöissä) harvat valioyksilöt saattavat olla kymmenen kertaa tuottavampia kuin heidän kollegansa keskimäärin.
Hurmaavimmalle aidolle ryhmätyön muodolle on olemassa nimikin. Se on tietysti ”talkoot”.
Ihmetellään Ltiilikan kanssa vähän samoja asioita: ”saada se koulutuksen herättämät ajatukset muuttumaan käytännön toiminnaksi…Jonkinlainen ”call to action” on siinä paikallaan.
On tullut tehtyä yhteistyötä useamman tuotepäällikön kanssa vuosien saatossa. Osa suhtautuu antaumuksella virkaansa, osa menee sieltä, missä aita on kaikkein matalin. Nämä pieteetillä ammattiaan harjoittavat tuotepäälliköt tunnistaa siitä, että siihen omaan tuotteeseen tai palveluun suhtaudutaan vähän kuin omaan omaisuuteen, vaikka onkin usein jonkin kansainvälisen ”kosteuseristevalmistajan” omaisuutta. Ero omistautuneella tuotepäälliköllä ja ”couldn’t care less” lusmulla näkyy myös siinä, miten ja millä forssilla noita ”call-2-action” keinoja ollaan halukkaita a) etsimään b) kokeilemaan.
Tämän hetken tuotepäälliköllä ei ”auttavia käsiä” juuri ole, budjetit ihan hanurista ja silti pitäisi saada a) tuoteosaamista kentälle ja niin, että se myös jää sinne, eikä lennä roskiin koulutussession jälkeen b) tuotteelle top-of-mind -kaistaa myyjien surkastuvissa aivolohkoissa c) tuotteelle lisää myyntiä.
On sitten tuotepäällikkö, aluepäällikkö, aluemyyntipäällikkö tai whatever, en jaksa olla hämmästelemättä sitä faktaa, että käytetään aikaa, dieseliä ja henkisiä voimavaroja koulutukseen ”paikan päällä” (ja sitten vähän kaljaa), lähdetään kotiin, eikä mitata asioita jälkikäteen millään tavalla.
Muutaman pieteetillä operoivan tuotepäällikön kanssa ollan tehty asiat toisiappäin. Koulutetaan ensin, mitataan osaaminen ja tavataan vasta sen jälkeen – noin karkeasti kuvaten. Hyvinhän tuo sujuu. https://www.edealer.fi/blogi/tuotepaallikko-e-learning-ja-myyntikilpailu/
Kiitos Thomas, puhut silkkaa asiaa. Juuri tästä syystä olen päätynyt myymään kahta erilaista palvelua.
Toisaalta keikkailen ja luennoin. Pärinöideni idea on lähinnä herätellä kuulijoita ja esitellä ehkä tapoja ajatella asioista hiukan perinteisestä poikkeavasti. Osa saa herätyksen, osa ei.
Toisaalta vedän tuotteistusprojekteja, joissa asiakkaani tekevät varsinaiset työt. Onhan nimittäin selvää, että edelleen paras tapa oppia jotain on kokeilla ja kompuroida itse.
No voi hitsin pimpulat! Kun mä luin tämän niin jäi heti mieleeni että mitenköhän tommoiseen koulutukseen pääsisi. Opiskelen hyvinvointialalle ravintoterapeutiksi. Voisikohan sinulta tai joltakin tuntemaltasi henkilöltä joskus saada koulutusta meidän alalle busineksen onnistumiseksi?
Ennen vanhaan huippuluokan ohjelmistoja kehitettiin yhden henkilön toimesta. Nykyään se on käymässä harvinaisuudeksi. Maailman muuttuessa yhä monimutkaisemmaksi tarvitaan useampia, sopivasti erilaisia ja toisaalta päällekkäisiä kompetensseja, jotta 3-9 hengen kehitystiimeissä saadaan aikaan kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluita.
Modernissa tuotekehitystiimissä ”ryhmätyö” ei tarkoita sitä, että pari valopäätä tekee ja muut pelaavat pasianssia… Tavoitteena on poistaa yhteistyöstä egoismi, jotta saadaan koko tiimin ajatukset pöydälle mahdollisimman läpinäkyvästi arvioitaviksi – se vaatii fasilitaattorilta taitoa. Kaikki ideat eivät tietenkään ole yhtä arvokkaita. Siksi on hyödyllistä, että yksi poimii joukosta kultajyvät, priorisoi ne keskenään, ja ottaa siitä liiketoiminnallisen vastuun. Tätä voisi verrata parviälyn ja valistuneen diktatuurin symbioosiksi, jonka avulla saadaan paras mahdollinen lopputulos annetussa ajassa ja resursseilla.
Edelliseen peilaten säälin ihmisiä, joiden mielestä hyvä koulutus on (vain) sitä, että me kouluttajat puhumme ja osallistujat kuuntelevat ja ”inspiroituvat”. Tällöin vastuu sysätään viihdyttäjälle, eikä yllä kuvatusta parviajattelusta ole kyseisellä osallistujalla mitään hajua. Tulevaisuus vaatii yhä enemmän ryhmätyötä, halusimme me sitä tai emme.
Agile/Scrum/Lean -kouluttajana syön omaa koiranruokaani siten, että lähes kaikki harjoitukset tehdään 3-5 hengen pienryhmissä ja lyhyissä 2-10 minuutin aikarajoissa, joilla on tiukka fokus. Nopealla purkamisella, tiimi kerrallaan, saadaan yllättävän päräyttäviä tuloksia muutamassa minuutissa. Samalla osallistujat oppivat mitä todellinen yhteistyö tarkoittaa – erilaisten ratkaisujen ideointia, arviointia, toteutusta, katselmointia ja oppimista mahdollisimman tehokkaasti yhdessä.
Moderni ryhmätyö ei ole laulua eikä leikkiä. Se on ihan oikeaa työtä – ryhmässä. Ja sitä kannattaa myös harjoitella.
Samalla kunnioitan loistavaa ”ei laulua, ei leikkiä” -slogania. 🙂 Mielestäni se viittaa ryhmätyön määritelmään v1.0, jota olisi jo syytä päivittää.
Itse suhtaudun hiukan eri tavalla eri tilaisuuksiin. Se riippuu toisaalta aikataulusta ja toisaalta yleisön määrästä:
1. Puhe – Satapäinen yleisö. Aikaa 30 minuuttia. Hyvin vähän vuorovaikutusta, korkeintaan pari käsiäänestystä.
2. Seminaari – Satapäinen yleisö. Aikaa 2 x 90 minuuttia. Keskustelua yleisön kanssa.
3. Koulutus – Enintään 30 osallistujaa. Aikaa 4 x 90 minuuttia. Nyt voidaan jo ottaa harjoituksia.
4. Valmennus – Enintään 6 osallistujaa. Katselmus kerran viikossa kuuden viikon ajan. Teemme vain käytännön tuotteistustöitä.
Tuotekehitys ja koulutus ovat toki eri asioita, ja sopiva lähestymistapa kannattaa valita tilanteen mukaan.
Ketterä tuotekehitys hyödyntää 3-9 hengen moniosaavia tiimejä, joiden avulla saavutetaan jopa kuusinkertainen onnistumistodennäköisyys perinteiseen vesiputousprojektiin verrattuna (Chaos Report 2015). Nykyaikaisessa ryhmätyössä on siis todellista voimaa, jota en yleistäisi ”lauluksi ja leikiksi”.
Satojenkin osallistujien tilaisuuksiin voi tarvittaessa hyödyntää tehokkaita ryhmätyön malleja. Sellaisia ovat esimerkiksi Open Space ja World Café. Ne sopivat parhaiten tilanteeseen, jossa peruskurssit on jo käyty, ja halutaan ratkaista organisaation sisäisiä haasteita. Tällöin vetäjän tehtävänä on (mahdollisen inspiroivan alustuksen jälkeen) fasilitoida osallistujien ryhmätyötä. Se on vetäjälle riski, joka kuitenkin usein kannattaa ottaa.
Inspiroiville esityksille ja koulutuksille tulee aina olemaan kysyntää, ja itsekin nautin suuresti herra Parantaisen oivalluttavista koulutuksista. Suuri kiitos niistä, seuraavia odotellessa! 🙂