Koulutuspalaute: Muistutit mukavampaa setääni
Kävin maanantaina iltapäivän mittaisella luentokeikalla Edupolissa Helsingin Herttoniemessä. Yleisöä oli sekä livenä isossa luokkatilassa että etäyhteyden päässä. Porukkaan kuului mm.
Kävin maanantaina iltapäivän mittaisella luentokeikalla Edupolissa Helsingin Herttoniemessä. Yleisöä oli sekä livenä isossa luokkatilassa että etäyhteyden päässä. Porukkaan kuului mm.
Vedin eilen vuoden ensimmäisen Näin rakennat ärhäkän myyntiesityksen -koulutuspäivän. Mukana oli yhteensä 18 osallistujaa. Kaikki olivat b2b-puolelta, suoraa kuluttajakauppaa ei
Toissapäivänä jännitti tavallista enemmän. Koulutuksen aihe oli nimittäin aivan uusi: ”Näin rakennat ärhäkän myyntiesityksen”. Tunnelma oli tiivis, koska 30 hengen
Piipahdin eilen puhekeikalla Hämeenlinnassa. Paikallinen ammattikorkeakoulu isännöi henkilönnöi vieraskielisen koulutuksen kehittämispäiviä. Paikalla oli satakunta osallistujaa eri koulutusohjelmista, opiskelijapalveluista ja koulutusvientiä harjoittavista organisaatioista. Eräs
Kävin toissailtana vetämässä kolmituntisen sissimarkkinointikoulutuksen Tuusulan Onnelassa. Käsiäänestyksen perusteella selvä enemmistö yleisöstä oli yrittäjiä. Tilaisuuden järjestäjä Keuke tietää luultavasti tarkan pääluvun. Mutta veikkaisin,
Kevään viimeiselle Näin voitat tarjouskilpailun -kurssilleni kokoontui runsaat kaksi tusinaa innokasta opiskelijaa Rantasipi Airportiin. Palautelomakkeensa toimitti 21 osallistujaa. Sain monta
Vedin hiljattain kevään viimeisen Tuotepäällikön pelastuspakkaus -koulutuksen. Eräs tuotepäälliköistä antoi palautetta, joka kertoo hänen elämästään jotain: ”Kurssi oli lyhyt katsaus kaikkeen.
Viime viikon tiistaina (5.4.2016) vedin kevään toisen Näin voitat tarjouskilpailun -koulutukseni Rantasipi Airportissa Vantaalla. Kaksi osallistujaa piti päivän tahtia liian hitaana.
Neljätoista innokasta kokoontui tänään Tuotepäällikön pelastuspakkaus -koulutukseeni Rantasipi Airportiin Vantaalla. Juttelimme päivän aikana tuotepäällikön tärkeimmistä tehtävistä, kuten ajankäytön suunnittelusta, strategiatyöstä,
Viikko sitten tiistaina vedin kevään ensimmäisen Näin voitat tarjouskilpailun -koulutukseni Rantasipi Airportissa Vantaalla. Ilmoittautuneita oli tällä kertaa parikymmentä. Heistä yksi toivoi, että
Muutamia päiviä sitten vedin Rantasipi Airportissa koulutukseni nimeltään Näin voitat tarjouskilpailun. Ilmoittautuneita oli 22, joista tosin kaksi kurvasi takaisin töihinsä
Tuoteväylä järjesti eilen Innovation Thursday -tapahtuman Helsingin Messukeskuksessa. Ohjelmaan kuului myös kolmetuntinen tuotteistuskoulutukseni. Paikalle saapui parisataa kuulijaa, joista enemmistö oli yrittäjiä.
Syksyn viimeiselle Tuotepäällikön pelastuspakkaus -kurssilleni osallistui 12 innokasta tiistaina. Mutta vain neljännes heistä oli titteliltään tuotepäälliköitä. Siitä voi päätellä, miten toivotonta on
Koulutuspalaute: ”Lisää käytännön esimerkkejä.” Niitä ei koulutuksessa voi koskaan olla liikaa.
Joukko tuotepäälliköitä – ja vähän muitakin – kokoontui eilen Rantasipi Airportiin Vantaalle. Vuorossa oli syksyn ensimmäinen Tuotepäällikön pelastuspakkaus -koulutus. Tuulia