Rohkeutta erottua, ei selittelyä
Menneellä viikolla minulle sattui kolme varsin virkistävää tapausta. Kaikissa oli lähdetty tuotteistamaan palveluita ja erottumaan rohkeasti omalla toimialalla.
Menneellä viikolla minulle sattui kolme varsin virkistävää tapausta. Kaikissa oli lähdetty tuotteistamaan palveluita ja erottumaan rohkeasti omalla toimialalla.
Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?
Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?
Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.
Asiantuntijoiden synti tai suuri vaikeus on oman osaamisensa hinnoittelu ja kiteyttäminen selkeiksi palveluiksi. Mikä on oikea hintalappu asiantuntijuudelle? Miksi hintojen piilottelusta pitäisi päästä eroon?
Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?
Olin keynote puhujana ja valmentajana Linnan Kehityksen Linnan Business Turnajaisissa männä viikolla. Tästä syystä intouduin myös hinnoittelusta ja kate-euroista kirjoittamaan.