Myynnin psykologia -koulutus raivaa ostamisen esteitä

Myynnin psykologia on syventävä myyntikoulutus asiantuntijoille, jotka osaavat jo myyntityön perusteet. Nyt on aika siirtyä seuraavalle tasolle. Keinot löytyvät ostamisen psykologiasta. Sen avulla autat asiakastasi valitsemaan, päättämään ja tilaamaan.

Tuhannet asiantuntijat kuvittelevat edelleen, että asiakas ostaa järkisyistä. Kuitenkin tutkimus toisensa jälkeen kertoo muuta. 

Mihin ostajan päätökset sitten perustuvat? Miksei päättäjä tilaa, vaikka selvästi mieli tekisi? Mistä hän päättelee, että hinta on oikea?

Entä kuinka asiantuntija voisi vaikuttaa epäröivään asiakkaaseensa niin, ettei tämä kurvaa kilpailijan leiriin?

Myynnin psykologiaa -koulutuksessa perehdymme seuraaviin kymmeneen psykologiseen vipuun:

  • Haloilmiö
  • Ehdotuksen voima
  • Auktoriteetin mahti
  • Lauman paine
  • Vastavuoroisuuden laki
  • Egon heikkous
  • Johdonmukaisuuden periaate
  • Kotikylän kutsu
  • Niukkuuden imu
  • Tarinan taika
Ihmetteletkö koskaan näitä asioita?

Kuulet kymmenittäin käytännön esimerkkejä, miten päättäjän pää toimii arkisissa tilanteissa. Monet ostajien näennäisen epäloogiset reaktiot saavat selityksensä.

Hinnasto

Koulutus on saatavana kolmena eri versiona etänä tai paikan päällä yrityksesi tiloissa:

  • Enintään kahden tunnin koulutus 2 450 €
  • Puolen päivän koulutus 2 950 € (SUOSITUIN)
  • Koko päivän koulutus 3 450 €

Hintoihin lisätään arvonlisäveroa 24 %.

Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ulkopuolella pidettävien koulutusten hintoihin lisätään 10%.

Vuorovaikutteinen koulutus

Osallistujat voivat esittää kysymyksiä ja keskustella kouluttajan kanssa.

Laadukas etäkoulutus

Toteutamme koulutukset pääsääntöisesti Teamsin tai Zoomin välityksellä. Hintaan sisältyy aina tallenne, jonka saat yrityksesi sisäiseen käyttöön kuukaudeksi.

Kouluttaja

Koulutuksen vetää Nosteen kouluttaja Tommi Elomaa.

Takuu

Jos et ole sataprosenttisen tyytyväinen koulutukseen, saat kaikki rahasi takaisin.

Kenelle koulutus sopii parhaiten?

Tämä keittöpsykologian pikakurssi sopii erityisesti huipputekniikkaa tai asiantuntijapalveluja toimittavien b2b-yritysten ratkaisumyyjille ja asiantuntijoille.

Onnellisen osallistujan käyntikorttiin on tyypillisesti painettu titteliksi myyntijohtaja, myyntipäällikkö, tuotepäällikkö, avainasiakaspäällikkö tai ratkaisumyyjä.

Myös asiakaspalvelussa ja puhelinmyynnissä toimivat asiantuntijat hyötyvät koulutuksesta.

Kenelle koulutus ei sovellu?

Huonoimmat palautteet tästä koulutuksesta antavat (omasta mielestään) loogisesti ajattelevat diplomi-insinöörit, jotka kuitenkin suhtautuvat yllättävän epäloogisesti käyttäytymis- ja taloustieteelliseen
tutkimustietoon.

Myös monet perinteisen suurpainemyynnin, tyrkyttämisen ja luukuttamisen ammattilaiset ja muut tosimiehet naureskelevat näille ”hömpötyksille”.

Koulutuksesta saat vastauksen kysymyksiin

Mikä muuttuu tämän koulutuksen ansiosta?

Ei laulua, ei leikkiä -leimasin

Käytä myyjän kolmea voimakkainta vipua

Jokainen meistä on altis ikiaikaisille vaikutuskeinoille. Ne ovat tulosta satojentuhansien vuosien evoluutiosta, joka on taannut ihmislajin menestyksen. Mutta nykyisessä mutkikkaassa maailmassa ne kääntyvät usein haitaksesi.

1
Vastavuoroisuuden laki

Pienetkin palvelukset ja lahjat vaikuttavat asiakkaaseesi. Hän tuntee alitajuista tarvetta antaa jotain takaisin.

2
Sosiaalinen paine

Ihminen on äärisosiaalinen laji. Myönsi ostaja sitä tai ei, hän haluaa vaistomaisesti seurata laumaa. 

3
Johdonmukaisuuden periaate

Kun asiakas on julistanut ääneen jonkin periaatteen, hänen on erittäin vaikea vaihtaa mielipidettään.

Jos et ole tyytyväinen koulutukseen, saat kaikki rahasi takaisin.

Takuun edellytyksenä on vain reilu avoimuus. Tykitä kritiikkisi kiertelemättä ja kaartelematta kirjallisesti niin, että voimme julkaista sen nimelläsi varustettuna koulutuksen muiden palautteiden ohessa. Kuvasi olisi kiva yllätys. Mitä yrmympi ilme, sitä parempi.