Intoo-koulutus Turussa 10.4.2019, aiheena tuotteistaminen

Koulutuspalaute: ”Virkeämpi ja enemmän asiaa kuin viime vuonna”

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Intoo järjesti eilen tuotteistuskoulutuksen Turussa. Osa porukasta oli oppisopimusopiskelijoita, ja muut enimmäkseen joko yrittäjiä tai sellaiseksi aikovia.

Tilaisuus oli harvinainen sikäli, että no-show-prosentti oli negatiivinen!

Tällä uusiokielellä yritän kierrellä sitä, että paikalle tuli arvioitua enemmän osallistujia. Iski siis ylibuukkaus. Etukäteen ilmoittautuneita oli 130.

Jokainen koulutuksen tai seminaarin järjestäjä tietää, etteivät kaikki saavu paikalle kuitenkaan. On aika harvinaista, että no-show jäisi alle 10 prosenttiin. Olin ottanut mukaani Tuotteistajan tiekarttoja 150 kappaletta. Ne loppuivat kesken. Ja niin loppuivat istumapaikatkin. Meillä oli siis kymmeniä osallistujia enemmän kuin oli ilmoittautuneita.

Iso joukko joutui istumaan auditorion portailla parhaaseen niinistö-tyyliin koko päivän.

No, tunnelma oli sitten tiivis. Ja kuten palautteista näkyy, tällainen vanha kehäraakki saattaa vain innostua sellaisesta:

”Virkeämpi ja enemmän asiaa kuin viime vuonna.”

Laskin palautteista Net Promoter Score -pisteet:

  • Suosittelijoita 97 kpl (66,9 %)
  • Neutraaleja 40 kpl (27,6 %)
  • Ei-suosittelijoita 8 kpl (5,5 %)
  • Yhteensä palautteita 145 kpl
  • NPS-pisteet 61 (= vahva suositus)

Tässä myös tekstareina saamani palautteet. Olen sensuroinut näitä vain sen verran, ettei lähettäjää voi heti tunnistaa:

  • ”Kiitos tämänpäiväisestä koulutuksesta. Suosittelujen todennäköisyys on 9+. Päivä ylitti odotukset. Oli erittäin käytännölliset esimerkit, riittävästi tilastoja, teorioita ja viittauksia, sekä esitys, mikä sai miettimään. Tosi viihdyttävä ja mukaansatempaava esittelytyyli. Kiitos ja aurinkoista loppuviikkoa!”
  • ”Todennäköisyys: 10 Info-osio: kun et kerta tykkää matkustaa niin kerron että meillä etelä-Pohjanmaalla on kukkakauppa nimeltä Kimppukivaa, sekä logistiikkapulju nimeltä Erestakaasi. Haahaa. Omanapa -osio: olen tuore ja tylsä elintarviketurvallisuuden ja laadunhallinnan konsultti. Kollegat ovat tosin ehkä vieläkin tylsempiä, sillä ilmeisesti palveluni on aika erilainen kiinteine hintoineen ja muine lupauksineen. MUTTA: en ole osannut paketoida pidemmälle vaan käyn tekemässä arvion tilanteesta ja sitten annan sen kiinteän hinnan. Kyllä haluaisin tuotteistaa pidemmälle mutta se on vaikeaa, sillä esim tuoteturvallisuusjärjestelmän rakentaminen voi kestää tuotannon riskeistä ja nykytilasta riippuen mitä tahansa viidestä päivästä tyyliin viiteentoista. En voi paketoida koko hommaa ehkä, mutta ehkä voisin paketoida alkukartoituksen ja puutelistan eri kokoisille yrityksille 🤔 Ja lisäpalveluna sitten itse puutteiden korjaamistyö henkilökunnan kanssa. No siis kysyisin neuvoa tuohon edelliseen mutten uskalla kun pelkään laskuasi 😂 Suurkiitos kurssipäivästä, ihanaa eloa Espoossa jne.”
  • ”Oisitko valmis lupaamaan tuon? 😊 Oon hirmu hyvässä koulutuksessa tuotteistamisesta tänään, Jari Parantainen on kouluttaja. On oikeesti musta hyvä, oon parissa ollu aiemmin, eikä näitä aina jaksa, mut tällä nuppi toimii mukavasti ja puhekin suoraa ja rehellistä, hauskakin. Eli asteikolla 0-10: 10. Todennäköisesti suosittelin jo luennon aikana,😄”
  • ”Kiitos inspiroivasta ja kannustavasta päivästä. Upealla tavalla arvostaen vastasit kysymyksiin, puhuit selkokielellä, sait meidät nauramaan ja ymmärtämään mihin on hyvä keskittyä, nyt kotiin hoitamaan tuotteistus kuntoon. Huippujuttu kiitos sulle toivottaa heppamaailman hintapohjaa miettivä😊😍❤️ Kiitos”
  • ”Intressant och lärorik dag.”
  • ”NN Pohjanmaalta kiittää. 🙂👍”
  • ”Kiitos hienosta päivästä, jos en olisi niin sulkeutunut ja epäsosiaalinen 😂 olisin käynyt kiittämässä kädestä pitäen. Annan täyden 10.”
  • ”Olisin kaivannut vielä vahvemmin konkretiaa ja käytännön työkaluja tuotteistamiseen. Muuten innostavia esimerkkejä ja juttuja 😁”
  • ”Aamupäivä lähti mielestäni vähän turhan verkkaisesti käyntiin. Olisin toivonut että oltaisiin enemmän pureuduttu siihen, miten poistaa ostamisen esteitä, ja miten luoda asiakkaalle lisää arvoa. Esimerkit olivat kyllä hyviä, ja koin saavani kannustusta siihen että pitää erottautua rohkeammin.”
  • ”Erittäin hyvä koulutus, aika meni siivillä ja hyviä vinkkejä poimittu matkaan ja laitetaan käytäntöön.”
  • ”Odotin että saadaan apuja oman toiminnan tuotteistamiseen. Olen ollut aiemmin todella hyvässä koulutuksessasi! Olihan tämäkin viihdyttävä!”
  • ”Hyvä esiintyjä, ko. Asian esittäminen vaatii karismaa koska asia lähtökohtaisesti abstrakti mutta hyvin konkretisoitui.”
  • ”Kiitos aivan mahtavasta vedosta ja silmiä avaavasta kokemuksesta!”
  • ”Suosittelisin, kiitos päivästä.”
  • ”Kiinteistönvälittäjän näkökulmasta olisi kiva kuulla lisää miten tätä tekisi tarkemmin.”
  • ”Loistavaa asiaa, innostavasti esitettynä, kiitos!”
  • ”Erittäin konkreettinen setti!”
  • ”Olisit saanut kympin jos olisit seisonut välillä vasemmalla puolella. Nyt on niska jumissa kun katsoin koko ajan oikealle 😐”
  • ”Suosittelin jo ja omia uusia ”tuotteita” löytyy jo nettisivuilta 😀 Viilaan illalla vielä ajalla kuntoon. Tämä oli juuri se mitä odotinkin. KIITOS!”
  • ”Palailen maililla.”
  • ”Hyvä koulutus ja kouluttaja. Voisin hyvin suositella muille ja harkita jopa meille ottamista koko henkilökunnalle, esim. Kiky- päivänä.”
  • ”Suosittelen kevään 2020 koulutusta yrityksen omistajillekin.”
  • ”Hei! Täyskymppi. Ajatuksia herättävä ja mukaansatempaava esitys. Eikä ollut liian pitkä ollenkaan.”
  • ”Aivan loistava päivä. Nyt lähdetään tuotteistamaan ja tahkoamaan rahaa 👍 Kiitos”
  • ”Virkistävä ja havainnollistava päiväkoulutus, kiitos. Sain hyviä ideoita tästä omaan yritystoimintaani.”
  • ”😊”
  • ”Kiitos! Oli hauska ja hyödyllinen kokemus”
  • ”Täyttä asiaa, hyvä koulutus. 🌝”
  • ”Paljon ideoita aloittavalle yrittäjälle! Kiitos!”
  • ”Todella innostava ja selkeä luento. Uusia ideoita omaan tekemiseen.”
  • ”Erittäin hyvä! Hinta liian kallis! Siksi ei 10 tule.”
  • ”Kiitos! Loistava&herättävä luento!”
  • ”Iso Kiitos mahtavasta päivästä! 😄”
  • ”Mahtava tilaisuus. Rynnäkkö kiinnostaisi!!”
  • ”Hauska ja opettavainen päivä.”
  • ”Suosittelen… 9…hyvä draivi 😎💪🏻”
  • ”Kiitos päivästä! Oikein valaiseva ja rohkaiseva.”
  • ”Tömäkkä päivä tuotteistamisesta, kiitos!”
  • ”Hyvä, johdonmukainen ja viihdyttävä koulutus. Paljon esimerkkejä joiden avulla asiat oli helpommin ymmärrettävissä.”
  • ”Hei ! Arvosanaksi 8. Paljon oivalluksia, nähtäväksi jää, meneekö käytäntöön.”
  • ”Hyvä setti, paljon käytännön esimerkkejä, kiitokset”
  • ”Kyllä 9”
  • ”Virkeämpi ja enemmän asiaa kuin viime vuonna.”
  • ”Kiitos loistavasta koulutuksesta!”
  • ”Hyvä 😊”
  • ”Kiitos! Oli mahtava koulutus!”
  • ”Great.”
  • ”👍🏼”
  • ”Oman firman tarpeisiin.”
  • ”Todella hyvä kurssi. Ehdoton suositus. Täysiä pisteitä ei pysty antamaan kuitenkaan, Ettei liikaa ylpisty 👌”

3 vastausta

  1. Olin itsekin mukana eilisessä koulutuksessa ja hyvä niin. Erittäin mielenkiintoinen ja omalle yritykselle ajankohtainen aihe. Asiat oli esitetty niin mukaansatempaavasti, että päivä meni aivan hujauksessa. Innostuksissani kyselin neuvoja vielä koulutuksen päätteeksi ja tyystin unohdin kiittää hyvästä koulutuksesta. Eli, kiitos hyvästä koulutuksesta! 🙂 Nyt vaan viemään opit käytäntöön.

    1. Kiitos Sanna, kaltaisesi innokkaat uuden opiskelijat ovat tietysti tämän työn suola!

  2. Etusivun ja postaus sivujen leiska näyttää räjähtäneen. Tähän ei nyt saa liitettyä näyttökuvaa, mutta kyseessä ensimmäinen vierailu mobiililaitteella. Logo todella iso, navigaatiot puuttuvat, jne. Sivu 2 näyttää toimivan oikein. Huawei P30, chrome.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Näin myyjä manipuloi sinua
Jari Parantainen

Myyjä manipuloi sinua vähän väliä

Kyllä meistä jokainen on nähnyt, miten myyjä manipuloi kylmän rauhallisesti. Hän ei todellakaan ajattele muuta kuin omaa etuaan – ja sitäkin härskin lyhytnäköisesti. Silti Myyjä manipuloi -koulutukseni nimi polttaa päreitä joka vuosi.

tarkistuslista-M
Jari Parantainen

Anna palautetta tapahtumajärjestäjän pikaoppaasta

Tapahtumajärjestäjän pikaopas on rakennettu kuuden tarkistuslistan ympärille. Yhteensä listoista löytyy 62 tärkeää tehtävää, joista moni unohtuu alan ammattilaisiltakin. Sivuja oppaassa on 30.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.