Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Google-kirja 30 tunnissa -tiimi vuodelta 2006

Koulutuspalaute: ”Vähemmän 30 tunnin kirjaprojektia”

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. jari.parantainen@noste.fi ✆ 050 5229 529

Vedin maaliskuun puolivälissä upouuden koulutuksen, jonka nimi on Käynnistä hittitehdas. Ratekoulutus oli vokotellut paikalle 18 innokasta osallistujaa.

Innostuin kokeilemaan tällaista kurssipäivää siksi, että aika moni tuotteistuksesta kiinnostunut haluaisi kuulla kokemuksia suurpaineprojekteista. Niistä on kertynyt vuosien mittaan jos jonkinlaista oppia, jota ei voi mistään kirjasta lukea.

Yksi opettavaisimmista projekteista on 30-tuntinen rutistus vuodelta 2006. Siitä olen kirjoittanut aikaisemminkin Pölli tästä -blogiin: Hitaasti huono tulee

Ideana oli tuottaa Google-markkinointia käsittelevä tietokirja runsaassa vuorokaudessa. Myös teoksen ensimmäinen painos putkahtaisi painokoneesta myyntikelpoisena ennen kuin 30 tuntia tulisi täyteen. Jäinkin siksi pohtimaan tällaista palautetta:

”Vähemmän 30h-kirjaprojektia, liian harvinainen tarve.”

Ymmärrän toki, että aika harvoin asiantuntijoilla on tarvetta juuri vastaavaan rykäisyyn. Selvästikään en osannut kuvata, miksi silti pidän juuri tätä esimerkkiä erityisen hyödyllisenä kenelle tahansa tuotteistajalle.

Ensinnäkin projektissa kävi niin, että normaalisti 18 kuukautta kestävä työ puristettiin runsaaseen vuorokauteen. Kalenteriaikana parannus oli siis yli 300-kertainen (hiukan laskutavasta riippuen).

Projektiin osallistui 34 ammattilaista. Jos oletetaan heistä jokaisen pakertaneen vuorokauden, se tarkoittaisi yhteensä 816 työtuntia.

Itse käytän tyyppillisesti yhden tietokirjan naputteluun noin 300 tuntia. Mutta kollegoista tiedän, että huolelliset saattavat turata esimerkiksi 400 tai 500 tuntia.

Lisäksi siihen täytyy tietysti laskea lähteiden kerääminen, mahdolliset haastattelut, kustannustoimittajan työ, kuvittajien ja taittajien osuus, kirjan painatus jne.

Joka tapauksessa saattaa siis olla, että suurpaineprojektiin kului enemmän työtunteja kuin kirjan tuottamiseen perinteisen pitkäpiimäisellä menetelmällä. Etenkin kun 30 tunnin rutistus piti suunnitella piiruntarkasti etukäteen. Siihen palanut aika ei sisälly mainitsemaani 816 tuntiin.

Mutta silti yhä useammin olisi tärkeää rusikoida tuloksia nopeasti. Tässäkin tapauksessa oli kyse oli nopeasti happanevasta tuoretuotteesta.

Google-markkinointi oli vielä vuonna 2006 uutta ja ihmeellistä. Se myös muuttui ja kehittyi nopeasti. Perinteisellä tavalla kirjoitettu kirja olisi ollut vanhentunut jo ilmestyessään.

Tätä useimpien asiantuntijoiden on vaikea uskoa, mutta suurpainetyö on lopulta paljon hauskempaa kuin perinteinen vetkuttelu.

Kun formaatti on sopivasti mietitty, terävimmät tyypit pääsevät todella käyttämään aivojaan. Heidän ei tarvitse miettiä joutavia projektinhallinnan rutiineja tai patistella pakoilevia asiakkaitaan.

Kolmas juttu on se, että nopeus todella tuottaa laatua. Se johtuu tietysti siitä, että koreografia on pakko suunnitella hyvin tarkasti. Muuten ei ole mitään toivoa onnistua ennen määräaikaa.

Siksi suosittelen tuotteistajille usein, että he ihan vakavissaan miettisivät, mitä siitä seuraisi, jos he pystyisivät tuottamaan palvelunsa esimerkiksi kymmenen tai sata kertaa perinteistä nopeammin.

Varmasti on paljon bisneksiä, joissa nopeus ei ole oleellista. Silti aika harvoin kuulen kenenkään väittävän vakavissaan, että kärsimättömät ihmiset olisi katoava luonnonvara. Trendi lienee juuri päinvastainen.

Se ei muuten todista mitään, jos asiakkaat tuntuvat odottavan kiltisti tuloksia vaikka vuosikausia. Mutta se johtuu vain siitä, ettei heillä ole vaihtoehtoja. Kukaan ei ole vielä tarjonnut nopeampaa pakettia.

Tässä kaikki koulutuspäivän palautteet, sensuroimattomina totta kai:

A. Kerro lyhyesti, millainen oli päivän anti

  • ”Kuva tuotteistuksesta selkiytyi.”
  • ”Tuotteistus, tarve, toteutus, monistaminen.”
  • ”Tuotteistuksen hyödyt kilapilueduksi, monistuksen voima, formaatin kautta.”
  • ”Hyviä perusasioita.”
  • ”Miksi tuotteistamisprojekti.”
  • ”Sain ideoita tuotteistamiseen. Sain konkreettisia ohjeita tuotteistamisen aloittamiseen ja toteuttamiseen.”
  • ”Paketointi”
  • ”Tuotteistaminen myyntimateriaali edellä. Voi tehdä nopeasti.”
  • ”Yleiskatsaus Jarin tuotteistusformaatteihin.”
  • ”Paljon hyviä, suoraan käytäntöön sovellettavia vinkkejä.”
  • ”30 tunnin tuotteistus menee käyttöön.”
  • ”Opin, miten lähdetään tekemään myyntiesitystä”
  • ”Kuinka saada tuotteistusprosessi toimimaan”
  • ”Varsinkin aamupäivä loistava ja innostava.”
  • ”Uusia näkökulmia tuotteistamiseen.”

B. Koulutuksen sisältö (keskiarvo asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)

  • Vastasi ennakkoinformaatiota: 4,4 (yleisin vastaus: 4)
  • Sisällön kiinnostavuus ja hyödyllisyys: 4,4 (yleisin vastaus: 5)
  • Opitun hyödynnettävyys omiin tarpeisiin: 4,3 (yleisin vastaus: 4)
  • Teorian ja käytännön yhteensovittaminen: 4,1 (yleisin vastaus: 4)
  • Koulutusmateriaali: 4,2 (yleisin vastaus: 4)
  • Kokonaisarvioni kurssista: 4,4 (yleisin vastaus: 4)

Kommentit koulutuksen sisällöstä

  • ”Mielestäni antoisa koulutus.”
  • ”Tuntui, että aika loppui kesken.”
  • ”Ehkä liian paljon asiaa ja liian vähän aikaa, kun keskustelua kuitenkin tulee.”
  • ”Yhdestä firmasta kannattaa tulla 2 ihmistä, jotta oppeja on helpompi sparrailla käytäntöön.”
  • ”5/5”
  • ”Aamupäivän anti oli parempi/osuvampi.”
  • ”Olisipa enemmänkin tarjolla opetusta B to B -hallintaan jne.”

C. Koulutuksen etenemisvauhti

  • Liian hidas: 1 osallistuja
  • Sopiva: 15 osallistujaa
  • Liian nopea: 2 osallistujaa

D. Kouluttaja Jari Parantainen (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)

  • Aiheen hallinta ja asiantuntevuus: 4,9 (yleisin vastaus: 5)
  • Kouluttajataidot ja opetustyyli: 4,8 (yleisin vastaus: 5)

Kommentit kouluttajasta

  • ”Pro-meininkiä.”
  • ”Intensiivinen ja hauska tyyli.
  • ”Kouluttaja sai pidettyä mielenkiinnon yllä koko päivän.”
    ”Mielenkiinoinen tapa esittää asioita. Helppo seurata.”
  • ”Kiitos.”
    ”Aika nopea tahti, puheen tauottamista, muuten brilliantti.”
  • ”Alkuosan ”jaarittelu” vähemmälle, niin aikataulu pysyy peremmin.”

E. Ratekoulutuksen palvelu  (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)

  • Koulutuksesta tiedottaminen 4,6 (yleisin vastaus: 5)
  • Yhteydenpito: 4,7 (yleisin vastaus: 5)
  • Palvelualttius ja ystävällisyys: 4,8 (yleisin vastaus: 5)

Kommentit Ratekoulutuksen palvelusta

  • ”Ei moitittavaa.”
  • ”Palaute sähköiseksi.”

F. Oheispalvelut (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)

  • Ruokailut: 4,8 (yleisin vastaus: 5)
  • Koulutustilat: 3,6 (yleisin vastaus: 4)
  • Sijainti: 4,0 (yleisin vastaus: 4)

Kommentit oheispalveluista

  • ”Tila oli ahdas.”
  • ”Tila vähän huononmallinen, ahdas. Sijainti vähän sivussa.”

G. Mistä kuulit koulutuksesta?

  • Sähköposti 10 kpl
  • Netti 1 kpl
  • Kollega 3 kpl
  • Esimies 2 kpl

H. Muut huomiot / mitä aiheita enemmän / vähemmän?

  • ”Konkreettisia case-esimerkkejä nopeasti tuotteistamisesta. Kirjaesimerkki oli selkeä, mutta eri alueelta.”
  • ”Aika loppui, joten lunastus ja lupaus jäi vähälle.”
  • ”Ehkä vähän liikaa kerralla, esim. aikataulupaineprojektin filosofiasta oma koulutus?”
  • ”Vähemmän 30h-kirjaprojektia, liian harvinainen tarve.”
  • ”Käytäntöä.”
  • ”Enemmän: Tuotteistajan tärkeimmät tuotokset ym. viimeisen osion aiheet mentiin aika kiireellä.”

I. Muut huomiot / mitä aiheita enemmän / vähemmän?

  • ”Koulutus voisi olla mielestäni pidempi konkretian kasvattamiseksi.”
  • ”Web-koulutussarja tuotteistamisen osa-alueista.”
  • ”Työn tehostaminen: ajankäytön hallinta, fokus jne.”

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Näin myyjä manipuloi sinua
Jari Parantainen

Myyjä manipuloi sinua vähän väliä

Kyllä meistä jokainen on nähnyt, miten myyjä manipuloi kylmän rauhallisesti. Hän ei todellakaan ajattele muuta kuin omaa etuaan – ja sitäkin härskin lyhytnäköisesti. Silti Myyjä manipuloi -koulutukseni nimi polttaa päreitä joka vuosi.